Kesäkausi ohi, katseet kohti futsalia

03.11.2019

Kausi 2019

Kesän 2019 pelit on pelattu ja sekä KKI45 että P15 joukkueiden pelit sujuivat mallikkaasti.
KKI 45 joukkue taisteli loppuun asti sarjan kakkospaikasta mutta viimeisen pelin 1-1 tasapeli Kaupin pimeydessä tiputti ikämiehet kolmenneksi.

P15 yhdistelmäjoukkue TamFu/Ilves FS pelasi koko kauden erinomaisesti ja esimerkiksi tehdyt 96 maalia kertoo joukkueen hyökkäysvoimasta. Sarjassa lopullinen sijoitus oli toinen. Jo perinteeksi muodostuneet TamFun mestaruusottelut ovat vielä kääntyneet varttuneemman KKI joukkueen voittoon, mutta todennäköisesti jo ensi vuonna KKI papat joutunee luovuttamaan valtikan nuoremmilleen.

KKI 45 joukkueen futsal pelit alkavat muutaman viikon päästä ja odotukset tulevaan kauteen on positiiviset. Muutama pelimies on päässyt miehen ikään, ja joukkue vahvistuu näin ollen entisestään. Virallista tavoitetta ei ole vielä asettettu mutta joukkueen sisällä on todettu että joka vuotinen viimeinen sija on nyt historiaa. #tamfu #spl

PS: KKI45 joukkueseen ja harjoitusrinkiin mahtuu vielä muutama pelimies joten jos harrastaminen mukavassa ja leppoisassa porukassa houkuttelee niin rohkeasti vaan mukaan.